Uusista aluista & Alexanderin synnytyksestä sekä ideaalien sortumisista

Sunnuntaina 6.4.2025

Hei pitkästä aikaa!

Tuli sellainen olo, että haluan tulla kirjoittamaan tänne Vapaasynnytys Suomi -blogiin taas pitkästä aikaa. Oikeastaan tämähän on nyt tämän blogin ensimmäinen teksti. Kun perustin Vapaasynnytys Suomi -tilin ja nettisivut, siirsin kaikki instapostaukset tänne, mutta marras-joulukuussa 2023 koin syvän uupumuksen ja identiteettikriisin ja päätin sulkea kokonaan www.vapaasynnytysuomi.fi nettisivut sekä muuttaa maksullisen online-yhteisön ilmaiseksi. Elin hyvin kuormittavaa elämänvaihetta, asuimme muistisairaan sukulaisen kanssa ja hoidimme häntä samalla lapsiperhearkea pyörittäen. Asuttuamme vajaan vuoden muistisairaan vanhuksen kanssa ja kuopuksemme ollessa muuttaessamme vain puolen vuoden ikäinen, jouduin toteamaan, että omat voimavarani (tai aikani) eivät enää riittäneet Vapaasynnytys Suomelle. Se oli sydäntäsärkevä hetki, mutta lopulta tauko teki hyvää. Kevään tullen päätimme jälleen muuttaa asumaan omillemme, myimme liian pieneksi käyneen asuntomme Helsingin kantakaupungista ja muutimme vuokralle meille uuteen, mutta kuitenkin hyvin positiivisen mielikuvan mielessämme omaavaan kaupunginosaan, aika lähelle edellistä kotiamme, jossa asuimme mummon kanssa.

Muutimme toukokuun alussa ja yhtäkkiä tuntui kuin olisimme lomalla. Ajatus asua muistisairaan vanhuksen kanssa mahdollistaen hänelle kotona asumisen oli hyvä ja koimme sen tärkeäksi. Kuitenkin päätös muuttaa pois oli oikea. Ja positiivisena yllätyksenä mummo pystyy edelleen asumaan kotonansa tuettua muilla tavoilla. Kun olimme olleet pari viikkoa uudessa kodissamme vain oman perheen kesken, alkoi aivoihini vapautua taas tilaa ja aloin saada uusia ideoita, kaipasin naistenpiiriä ja työtäni synnytystarinoiden ja naisten parissa. Itkin miehelleni, mitä olen mennyt tekemään, mulla oli aivan ihana työ ja lopetin kaiken!! Miksi tein niin?! Pian kuitenkin tajusin, että ei hätä ole tämän näköinen ja voin ihan hyvin vain jatkaa siitä mihin jäin. Laitoin pian pystyyn naistenpiirin uudessa kodissa ja päätin jatkaa sitä kuukausittain, oli todella parantavaa olla taas naisten kesken piirissä, jakaen omaa elämään ja kokemuksia. Aloitin myös naistenpiirit jollain tavalla puhtaalta pöydältä, sillä olin myös kääntynyt kristityksi pari vuotta takaperin ja sen myötä naistenpiireistäni jäi pois kaikki uushenkinen ja tilalle ei tullut mitään sen kummempaa, riisuin vain kaiken ylimääräisen pois. Tarkennuksena kuitenkin, piirini eivät siis ole suunnattuja ainoastaan kristityille eivätkä sisällä mitään kristillisiä elementtejä, vaan ovat ihan kaikille naisille missä elämäntilanteessa tahansa.

Tuntuu, että tällä hetkellä olen taas jonkinlaisessa tienristeyksessä. Synnytin kuopuksemme reilu 3 kuukautta sitten tämän kodin vessassa, jälleen kerran. Synnytys oli aivan ihana kokemus ja siinä missä ensimmäinen vapaasynnytykseni oli räjähdysmäisen nopea, alle 1,5 tuntia, tällä kertaa valmistauduin hitaampaan ja lempeämpään synnytykseen. Jossain vaiheessa raskauttani minulla vain klikkasi ja totesin, että voin kyllä saada toivomani synnytyksen ja valmistautua siihen. Tapahtuuhan kaikki minun kehossani ja mielessäni, joten voin myös siihen valmistautumisellani vaikuttaa. Synnytys päätyi olemaan lempeä, hidas, uskomattoman ihana kokemus. Kuuden tunnin synnytys oli minulle ihmeellisen ja ennen kokemattoman pitkä. Jopa esikoiseni synnytys sairaalassa kesti vain neljä tuntia. Tämä synnytys alkoi hitaasti ja lempeästi olohuoneessa, olin valvonut yöllä puoli neljästä asti sängyssäni ja viiden maissa nousin ylös tietäen, että synnytys on käynnissä. Kuudelta herätin mieheni täyttämään ammetta, jonka olin hankkinut synnytystä varten. Kokeiltuani sain kuitenkin taas todeta, että en ole ammeessa synnyttäjä. Vauva syntyi lopulta vessanpöntöllä. Aamukahdeksalta ihmettelin, ettei vauva ole vieläkään syntynyt, ja supistukset ovat edelleen hyvin lempeitä, olin tottunut niin nopeisiin synnytyksiin. Hengittelin supistuksia läpi ja keskityin rentouttamaan kohtua hengitykselläni. Ihmeekseni se toimi loistavasti! Olin harjoitellut sitä koko raskauden ajan ja etenkin viimeisinä kuukausina, kun lempeitä aaltoja aina silloin tällöin tuli. Lapset heräsivät yhdeksältä (tytöt 6 ja 2 v.) ja huomasivat, että äiti synnyttää, koska olin alasti. Tässä vaiheessa minulla oli vielä patja olohuoneessa ja makoilin siinä peittojen alla lasten leikkiessä legoilla. Kun tutemukset alkoivat olla intensiivisempiä, siirsin patjan vessan lattialle. Siinä vaiheessa supistukset vaativat joka kerta ylös nousemisen enkä pystynyt enää palaamaan pötköttelemään. Mutta edelleen hengittelin rentoutta kohtuun ja supistukset olivat lyhyitä ja siedettäviä. Siirryin jossain vaiheessa vessan pöntölle ja edelleen hengittelin. Lapset kävivät välillä kurkkimassa ovensuussa, eikä se häirinnyt minua ollenkaan. Kun vauva alkoi tulla alaspäin ja ulos, hukkasin jotenkin fokuksen ja aloin huutaa enemmän. Siinä vaiheessa mieheni muistutti minua hengittämisestä, kuten olin häntä pyytänyt, ja aika pysähtyi. Sain kiinni jälleen hengityksestä ja aloin hengittää vauvaani ulos. (Tästä löytyy video Vapaasynnytys Suomi -yhteisössä.) Se oli aivan ihmeellistä! Hengitin ja vauva tuli ulos rauhassa. Isosiskot juoksivat ihmettelemään ovensuuhun ja vanhempi kysyi heti, onko se tyttö vai poika?! Ja silloin tarkistin ja totesin euforian vallassa että se on pikkuveli!

Vauva-aika on osoittautunut yllättävän rankaksi ja pieni poikamme sattui olemaan vähän itkuisempi kuin edellinen vauva. Odotin helppoa ja leppoisaa vauvaa, mutta tällä kertaa minulle oli valmisteltu jotain kasvattavampaa. Mitään huolta hänen voinnistaan ei missään vaiheessa ole ollut, todettiin vain useamman äitiystävän kanssa, että lapset ovat erilaisia ja varusteltu alusta asti omalla temperamentillaan. Mieheni oli neljä ensimmäistä viikkoa kotona ja tuo joululoma oli aivan ihana. Kuitenkin hänen palatessa töihin tammikuun lopulla arki iski minulle vasten kasvoja. Olin yhtäkkiä pitkät päivät yksin kotona 2 lapsen ja yhden vastasyntyneen kanssa, jota ei ollut helppoa nukuttaa eikä syöttää. Voin myöntää olleeni hyvin väsynyt ja järkyttynytkin. Nyt kun vauva on jo kolme kuukautta ja kevät tulee samaan tahtiin, kaikki on jo helpompaa. Elämä on aktiivisempaa ja näemme enemmän kavereita. Mutta tuon postpartum-kokemuksen jälkeen olen päättänyt, että en halua olla vastaavassa tilanteessa enää toista kertaa. Esikoinen menee syksyllä kouluun ja syksyllä 3-vuotiaalle olen miettinyt joko kerhoa tai osa-aikaista päiväkodin aloitusta. Haluan päiviini muutakin kuin lasten paimentamista, kaipaan vaunulenkkejä ja omaa aikaa. Taas kerran joudun pyörtämään pääni kaikenmaailman ideaaleista.

Kolmannen lapsen myötä olen kyllä osannut ottaa taas enemmän omaa aikaa ja käynyt lenkeillä ja saunomassa iltaisin, kun mies on tullut töistä. Tällä hetkellä minulla on todella suuri palo jatkaa podcastin tekoa ja sen suhteen odottelen vielä vähän väljempiä vesiä omassa arjessa nauhoitusten kannalta. Mutta omaa soolojaksoa synnytyksestä ja sitä edeltävästä ajasta, myös luonnollisen keskenmenon kokemisesta, olisi tarkoitus nauhoittaa lähiaikoina.

Vapaasynnytys Suomi -yhteisössä naisten välinen jakaminen ja keskustelu käy vilkkaana ja tapaamme yhteisön naisten kanssa zoom-naistenpiirissä kuukausittain, sekä tällä hetkellä järjestän leikkitreffejä kotonani joka viikko. Livenaistenpiiriä ollaan saatu vielä odottaa, mutta sellainen olisi näillä näkymin tulossa seuraavan kerran 31.5. kun pääsen taas laittamaan käyntiin kuukausittaiset livetreffit naisten kesken. Tervetuloa mukaan, jos kutsuu! <3 Ilmoittelen tapahtumasta instagramissa sekä yhteisössä.

Tämä kirjoitus taisi nyt olla tässä. Lapset leikkivät tuolla toisessa huoneessa ja vauva nukkuu työpöydän viereisellä sängyllä tuhisten ja tuttia mussuttaen (jälleen yksi ideaali murrettu..) Olipa ihanaa kirjoittaa teille ja tervetuloa blogiini vierailemaan! Pysykää kuulolla podcastin uusista jaksoista, sillä välin vanhat jaksot löytyvät täältä. Toivottavasti näemme myös Vapaasynnytys Suomi -yhteisössä!

Halauksin, Eveliina